![]() |
|
|
SuunnittelupalvelutMonesti talon suunnittelun pohjana on yksi tai useampia Jetta-Talon vakiomalleja, joihin suunnittelijamme tekevät muutoksia asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tonttikin voi asettaa erityisvaatimuksia talolle. Suunnittelijamme pyrkivät aina käymään tontilla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen luonnosten tekemistä. Näin saadaan mahdollisimman hyvin ympäristöönsä sopiva talo. Teemme kotiasi varten tarvittaessa arkkitehtuurisuunnittelua, kustannuslaskentaa, rakennustyön valvontaa, rakennuslupakuvia, kiintokalustesuunnittelua sekä kolmiulotteisia luonnoskuvia niin rakennuksista kuin keittiöistä.
Suunnittelupalvelumme toimii talopakettimyynnin ohella myös erillisenä palveluna. Ratkaisuissa ja yksityiskohdissa on ajateltava esimerkiksi asumisturvallisuutta, terveellisyyttä, pitkäaikaisuutta ja rakennuskustannuksia. Huolella suunniteltu talo syntyy osaavan suunnittelijan käsistä. Meillä on myös jatkorakentamiseen yhteistyökumppaneita, joilla on useiden vuosien kokemus JETTA-talojen rakentamisesta. Autamme elämäsi rakennustyössä. Kysy, me vastaamme.
|
Ajankohtaista |
© 2008 Suunnittelutoimisto
Kari Kellokoski Ky |