Kannustalo
Koti on tärkeintä elämässä. Kannustalon väki tekee omalta osaltaan kaikkensa, että Sinun perheesi saa juuri sellaisen Kodin, kuin on aina halunnut. Tämä on ollut Kannustalon menestyksen salaisuus jo yli kaksikymmentä vuotta ja samalla polulla haluamme jatkaa tulevaisuudessakin. Työntäyteiset vuosikymmenet ovat osoittaneet meille sen, että pienen talotehtaan tärkeimmät menestystekijät ovat toimintaperiaatteisiin sitoutunut ammattitaitoinen henkilökunta sekä panostaminen kaikessa laatuun.
Kannustalo esitteli 2011 asuntomessuilla kolme suuren suosion saavuttanutta talomallia: Oravaisten tehtaallamme valmistettu muuttovalmis Venla on ensimmäinen Kannustalon muuttovalmistalomalli. Kannustalon tinkimättömällä suunnitteluosaamisella ja laadulla rakennettu Venla kääntää kokonaan uuden lehden muuttovalmiiden talojen rakentamisessa Suomessa. Uusi kivitalomme Aarre on tehty harkoista, jotka muurataan seinäelementeiksi tehtaalla. Perinteisellä suurelementtitekniikalla valmistettu Helmi edustaa Kannustalon taattua, moninkertaisesti asuntomessuilla palkittua linjaa.

 

|